Trimmaukseen tulevalle ohjeita: 

Noudata sovittuja aikoja – älä tule liian aikaisin, äläkä myöskään myöhässä. Varaamme yhdessä koirallesi sopivan trimmausajan ja jos myöhästyt, ei varattu aika välttämättä riitä haluamallesi trimmausmallille. Tule sisään vasta omalla vuorollasi, näin annat työrauhan edellisen koiran trimmaamiseen. Meillä ei valitettavasti ole erillisiä odotustiloja.

Tämä pätee myös silloin, kun noudat oman koirasi trimmauksesta; tule sisään sovittuun aikaan, liian aikainen ilmestyminen yleensä innostaa koiraa ja se on vaikea saada trimmattua loppuun, jos se ilahtuu liikaa äänestäsi tai nähdessäsi sinut.

Ulkoiluta koirasi reilusti ennen trimmaukseen tuloa, mielellään jo kotona ennen matkalle lähtöä, jotta ehdit tarvittaessa myös pestä ja kuivata hiekkaiset/märät tassut ja mahanalusen uudelleen.

Yleinen siisteys trimmaamossa. Huolehdithan, ettei koirasi merkkaa tai tee tarpeitaan sisälle, ennen eikä jälkeen trimmauksen!  Koirat eivät yleensä miellä trimmaamoja, eläinlääkäriasemia, eläinkauppoja jne. ”sisätiloiksi”, koska niissä on niin paljon muiden koirien hajuja. Siksi täysin sisäsiistit koiratkin haluavat merkata paikat omilla hajuillaan. Siivousmaksu 5 euroa (tai merkatun myyntituotteen hinta).

Katsothan myös trimmauksen jälkeen, ettei koirasi tee tarpeitaan trimmaamon edessä oleville rapuille ja kukkaruukkuihin, ne ovat osa meidän omaa kotipihaa. Parhaiten tämä onnistuu pitämällä koirasi lyhyessä hihnassa aina Autolla asti. Voit hyvin ulkoiluttaa koirasi trimmin jälkeen meidän talon edessä olevalle hiekkatien reunalle. 

Trimmattava turkki tulee olla puhdas, kuiva ja takuton. Muista tarkistaa takuttomuus ja huolehdi että turkki on kuiva ja hiekaton myös meille pesuun tulevien koirien osalta! Takuttomuus tarkoittaa pitkässä turkissa sitä, että harvapiikkinen kampa kulkee turkissa ihoon asti ilman että se ”töksähtelee tai jumittaa”. Lyhennämme usein turkkia ennen pesua, jolloin pesu ja kuivaus sujuu nopeammin ja kokonaishinta on sinulle näin edullisempi. Muussa tapauksessa varattu aika ei välttämättä riitä takkujen selvittelyyn, pesuun, kuivaukseen ja trimmaukseen. Joskus kuitenkin koirissa on takkuja; kerrothan siitä jo aikaa varatessasi, niin osaamme varata tarpeeksi aikaa myös takkujen poistoon tai selvittelyyn.

Puhtaat tassut, vatsanalus, ym. Emme trimmaa hiekkaista tai märkää karvaa, koska ne tylsyttävät huipputerävät trimmaussakset sekä terät. Mikäli koira kuitenkin on hiekkainen, sovimme ennen trimmauksen aloitusta miten toimitaan; vaihtoehtoina koiran pesu (jos on aikaa), lisämaksu teroituksia varten (min. 10 €) tai hiekkaisten osien trimmaamatta jättäminen.

Pienet ja keskisuuret koirat kannattaa aina siksi kantaa trimmaukseen. Ison koiran voi tarvittaessa suojata kurapuvulla ja – tossuilla, joita markkinoilta löytyy paljon erilaisia. 

Jos olet varannut ajan vain trimmaukseen, muista pestä koira aina ajoissa, että sen turkki on täysin kuiva trimmaukseen tullessa. Märän turkin leikkaaminen on aina työläämpää ja näin ollen sinulle kalliimpaa eikä lopputuloksesta tule koskaan niin siistiä, kuin kuivaa karvaa leikatessa. Mikäli jostain syystä olet jättänyt pesun kokonaan tekemättä, veloitamme ylimääräisen välineiden huolto- ja teroitusmaksun 15 €, koska likainen karva tylsyttää sakset ja terät.

Tyttökoiran juoksuaika tulee mielellään olla ohi ennen trimmiin tuloa (juoksuaika kestää yleensä noin 3 viikkoa). Juoksuaikana koirat ovat monesti herkempiä (joskus jopa agressiivisia) ja eivät siksi ole yhtä rennosti hoidettaessa. Myös koirasta jäävä ”tuoksu” saa samaan aikaan/oman vuoron jälkeen trimmattavat poikakoirat hankaliksi tai jopa mahdottomiksi trimmata. Jos koirallasi on juoksu samaan aikaan trimmiajan kanssa, ota yhteyttä niin tarkistamme mitä muita koiria on tulossa saman päivän aikana ja vältyt turhalta peruutusmaksulta 

Ulkoloiset ja rokotukset. Huolehdithan, että koirasi rokotukset ovat voimassa ja ettei siinä ole ulkoloisia. Ulkoloisista yleisimmät, kirput ja täit, tarttuvat helposti varsinkin koirasi tavatessa muita koiria. Mikäli koirastasi löytyy ulkoloisia, veloitamme lisämaksun joka kattaa välineiden sekä trimmaamon desinfioinnin ja puhdistukseen tarvittavat aineet sekä siivoukseen kuluvan ylimääräisen ajan. Rokotusohjelman voit tarkistaa koiraasi hoitavalta eläinlääkäriltä. 

Esteen sattuessa, muistathan perua aikasi viimeistään edellisenä arkipäivänä klo 17 mennessä. Myös tekstiviesti käy. Siten ehdimme saada tilalle toisen asiakkaan. Peruuttamatta jätetystä ajasta veloitetaan peruutusmaksu, joka on 50% varatun ajan hinnasta

 

 

Lisäksi haluaisin ottavan huomioon nämä seikat kun olet varannut ajan hierontaan.

1.            Ethän tuo koiraasi heti treenin jälkeen hierontaan.

2.            Ruokailun ja hieronnan väli on oltava vähintään 2 tuntia.

3.            Käytä koira tarpeillaan hyvin ennen hierontaa. Ja heti hieronnan jälkeen 

( aineenvaihdunta vilkastuu)

4.            Hyvä olisi jos koiran lihakset olisivat saaneen hiukan lämmittelyä pienellä lenkillä ennen hierontaa.

5.            Jos koirasi turkissa on likaa tai takkuja,  pese  ja harjaa koira ennen hierontaa.

6.            Älä kuitenkaan tuo juuri trimmattua koiraan hierontaan.  ( Nypitty iho ja lihakset voivat olla erityisen arkoja. )